Sisämaalaus

 

Uusi maali seinässä, katossa tai vaikkapa ovessa herättää jo tylsäksi käyneen tilan uudelleen henkiin, saa sen säteilemään ja kasvattaa kertaheitolla viihtyvyyttä koko asunnossa tai liiketilassa huokeaan hintaan. Maalata voi niin vanhoissa kuin uusissakin asunnoissa.

 

Kun asuntoa tarkastellaan lähemmin, on siellä useita eri pintoja, joita voidaan maalata. Yleisimmät maalattavat pinnat ovat kuitenkin seinien maalauksen lisäksi asunnon sisäkatot.

 

Yleisimmät maalauskohteet ovat yleensä juuri ostetut uudet ja vanhat asunnot, joissa halutaan toteuttaa maalausurakka ennen muuttoa tai freesata asuntoa myyntiä varten. Hyvin usein myös putkiremonttien yhteydessä halutaan maalauttaa asuntonsa samalla, kun asunto on laitettu pakettiin putkiremontin vuoksi. Aina asunnon maalauksen ei tarvitse tapahtua muuton tai jonkun toisen remontin yhteydessä. Myös kalustettujen eli asuttujen asuntojen maalaukset ovat arkipäivää.

Jo valkoinen väri saa tilaan uutuudenviehätystä, mutta myös lukuisista sävytettävistä värivaihtoehdoista löytyy piristäviä ja persoonallisiakin ratkaisuja eri tiloihin kuten esimerkiksi olohuoneesen, keittiöön, eteiseen, makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen. Suomessa talvi on raskas, pimeä ja kylmä, joten pintaremonttipalvelu Tammijuuri tuo mielellään Sinun asuntoosi energiaa, valoa ja lämpöä mieleisilläsi värivaihtoehdoilla.

 

Pieniin liiketiloihin saadaan uudella maalipinnalla houkuttelevuutta, viihtyvyyttä ja raikkautta. Sillä voidaan helposti korostaa jopa liikkeen omaa identiteettiä ja arvoja.

 

 

  • Jalkalistojen maalaukset
  • Sisäovien maalaukset
  • Karmien maalaukset
  • Seinien maalaukset
  • Tasaisten ja ruiskurapattujen eli röpelökattojen maalaukset
  • Smyygien ja ikkunapenkkien maalaukset
  • Portaiden maalaukset
  • Keittiönkaappien maalaukset
  • Paneelikattojen maalaukset
  • Asuntojen ruiskumaalaukset

 

Seinien maalauksen pohjatyöt – mitä niihin kuuluu?

 

Mikäli asunto on uusi tai vasta remontoitu, ei yleensä seinien pohjatyöt ennen maalausta ole kovinkaan haasteelliset. Usein tällaisissa kohteissa riittää pelkästään seinien puhdistus, pienten kolojen tai kolhujen tasoitukset ja hionnat sekä tietenkin tarvittavat suojaukset ja valokatkaisijoiden ja pistorasioiden peitelevyjen irrotus maalauksen ajaksi. Uudessakaan kohteessa maalaustyötä ei kuitenkaan ole syytä vähätellä; huonolla maalaustyöllä voi oikeasti myös pilata asunnon uusia pintoja aina seinistä erityisesti roiskerapattuihin kattoihin, joista voit lukea lisää toisesta blogikirjoituksestani "Roiskerapattu katto – mikä se oikein on?"

Mikäli seinät ovat useaan kertaan maalatut, reikäiset ja kolhuiset, halkeilevat, niissä on tapettia tai vaikka tupakoinnin aiheuttamaa kellastumista, seinien pohjatyöt vaativat jo enemmän aikaa ja tietotaitoa. Välikommenttina tulee mieleen, että toisinaan kuulee sanottavan, että maalipinta tasoittaa seinää, mutta ikävä kyllä näin ei ole, vaan oikeastaan päinvastoin.

Yleisimmät pohjatyöt ovat usein pienten reikien paikkauksia, mutta jos seinältä on poistettu tapetti, vaatii seinä usein ylitasoitukset ja hionnat ennen pohja- ja pintamaalia. Ylitasoitus vaatiikin jo hieman enemmän osaamista kuin pelkkä pienten reikien tasoitus. Lisäksi hiontatyöstä aiheutuu pölyä, joten hionta on pölyttömyyden ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi syytä suorittaa hyvällä seinähiomakoneella ja siihen liitetyllä laadukkalla vähintään M-luokan pölynimurilla. Halvimmat työmaaimurit ovat usein L-luokan imureita, ja niillä suositellaankin imuroimaan vaan yksinkertaista ja vaaratonta pölyä, kuten kotitalouksien pölyä. M-luokan imurit on tarkoitettu hienommalle pölylle, kuten hionnasta irtoavalle puu-, kitti-, betoni-, kipsi- ja maalipölylle. Tammijuuri Oy:llä on käytössä M-luokan pölynimuri sekä erittäin laadukas seinähiomakone, jotka molemmat ovat Mirka-merkkisiä. Mirka on suomalainen yritys, jota pidetään pölyttömän hionnan edelläkävijänä, enkä heidän tuotteitaan ja laitteitaan käyttäneen asiaa yhtään ihmettele. Ne vain ovat todella hyviä!

Aina pelkkä pintatasoitus ei riitä, jos seinässä on syystä tai toisesta esimerkiksi suuremman purkamisen vuoksi syvempiä reikiä. Tuolloin seinät täytyy tasoittaa siihen sopivalla tasoitteella, mikä täytyy itse sekoittaa oikeilla laitteilla. Toisinaan seinissä voi olla myös halkeamia, jotka vaativat tasoitteen lisäksi verkkoa tai koko seinän verkottamista tasoituksineen.

 

Sisäkaton maalauksen hyödyt?

 

Katto on merkittävä osa asuntoa, joten se kannattaa ehdottomasti huomioida maalausremontissa. Katto saattaa näyttää hyvältä ennen kuin seinäpinnat on maalattu, mutta kun seinät ovat saaneet uuden maalipinnan, voi katto alkaa näyttämään nuhruiselta ja siltä, ettei se ikään kuin olisi muun asunnon siisteystasolla. Yksi kattojen maalauksen hyödyistä onkin ehdottomasti se, että maalausremontista saadaan yhdessä seinien maalauksien kanssa kokonaisvaltaisempi. Lisäksi katon maalaus on helpompi toteuttaa samalla seinien kanssa, kun huoneisto on muutenkin remontissa. Katon maalaus seinien maalauksen yhteydessä on monesti myös halvempi kuin erikseen ostettu pelkkä katon maalausurakka.


Sävyillä saadaan seiniin eloa, ja sama pätee myös katon suhteen. Oikeilla sävyvalinnoilla katon maalaus tekee asunnosta valoisamman, tai jos halutaan hakea tilaan persoonallisempaa tunnelmaa, voi katon maalata millä sävyllä tahansa. Olen itse maalannut kattoja valkoisten sävyjen lisäksi myös vaaleanpunaisella ja vihreällä, ja niistä tulikin erittäin upeat, vaikka idea saattaakin kuulostaa hieman hullulta?


Kattoon on saattanut lisäksi tulla kolhuja, jotka voidaan tasoittaa piiloon ennen maalausta, joten tässäkin mielessä sisäkaton maalaus on järkevää.

 

Lue sisämaalaukseen liittyvät kirjoittamani blogikirjoitukset: "Enemmän kuin uutta väriä - seinien maalauksen vaikutus kodin arvoon ja viihtyvyyteen" ja "Kannattaako sisäkatto maalata itse vai teetättää? Kustannukset ja riskit"